sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Iloa koko päivä



Eilen oli niin kiva päivä.

Iloa löyty tavallista pienistä asioista ja monesta muustaki.

Aamulla sain valmiiksi katetun aamupalan, kahviki oli kupisa oottamassa. Ai että! 




 Pitkästä aikaa olin kaupungilla, tarpeeksi kauan ku oli edellisestä kerrasta, 
shoppailu oli mukavaa ja hyväsä seurassa jaksoin monta tuntia.
Ja eihän voi tuntu pahalta jos löytää kauan etityt kengät ja laukun
ja alesta löyty myös yks ihanuus juttu. 




Eikä vaan hyvältä tuntunu ostaminen ja pinnalliset jutut. 
Tunsin onnellisuutta niin monesta muustaki asiasta päivän mittaan. 




Iltasella oli vielä ihania vieraita, yhessä tehtiin herkullista iltapallaa. 
Kiitos vielä A ja M, oikeesti oli niin ihana ku kävitte! 
Kyllä ikävätki asiat kääntyy positiivisemmaksi, ajan kans. Siihen luotan!
Ystävät ossaa joskus pelkällä olemuksella muistuttaa tärkeistä asioista.






Kuulostaa siltä, että joulua on siivottu pois sielä ja täälä.
Perjantaina katos joulutavarakaappiin viimesetki joulu jutut. 
Ylimmäsä kuvasa näkkyy vilaus joululahjaksi saadusta ihanasta lampaantaljasta.


Voi että tuntuu hyvältä kevään tulo!
Lisäksi mulla on semmonen tunne, että numerot 2014 tarkottaa hyviä asioita.

Mukavaa sunnuntaita kaikille! 


ps.Kuvat on vähä sameita ja pöytäliina ruttunen, mutta sitähän se välillä on. ;) 

2 kommenttia:

  1. että toi sun kiikkus on ihana ja houkutteleva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Se on ihan aarre, siinä on niin hyvä istua. :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos jo etukäteen! ♥