perjantai 28. maaliskuuta 2014

Tärkeitä maisemia


♥ Mää oon kotikotona. Ja voi että mää nautin. 
Sain olla jo veljen perheen luona yökylässä, kyllä alko viikonloppu ihanasti! 

Jostaki syystä, mun on nyt vaan pakko laittaa hirmusti kuvia, ihan pakko. Kävin kuvausretkellä. 

Kuvien maisemissa on leikitty mitä hauskempia ja ihanimpia leikkejä. Ja yks parhaimmista leikkipaikoista 
oli auton rämät keskellä mettää. Leikkien lomassa syötiin muuten ketunleipiä. 
Nuita polkuja pitkin on juostu itkemään murrosiän "kamalia" kriisejä, hih. 
Kivillä on puhuttu ihanan salasia ja kutkuttavia puheluita. 
Pelloilla on retkeilty monet kerrat, millon isommalla ja millon pienemmällä porukalla.
Peltojen reunoja on juostu ja kävelty, lintuja kattelemaan tai ihan muuten vaan.
Pelloilta ja metästä on kerätty kasveja, niin koulun kasvikansioihin, ku juhliinki.

Ja jostaki syystä 
tännään kaikki tuntu ihan erityiseltä, niin kauniilta ja hyvältä astella,
joutsenten laulaessa iltahuutoaan. 






















Ihanaa viikonloppua jokaiselle! 


6 kommenttia:

  1. Voi että! Sinä kävit kuvaamassa tuon ihanan iltavalon! Katselin eilen ikkunasta metsänrajaa ja ajattelin, että olisi saanut pehmeitä vaaleanpunaisia kevätillan kuvia sieltä. Sinä ne sitten otit ♡

    Maria kirjautumatta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää kävin ja niiiiin nautin! Kaunis auringonlasku oli, joutsenten laulu teki hetkestä täydellisen. :)
      Kiitos kommentista! ♥

      Poista
  2. Ihania kuvia jaihana kkirjoitus<3

    VastaaPoista
  3. Niin rakkaat maisemat, niin tutut metsät ja pellot, niin tutut polut ja muistojen maat!
    Tiedätkös siukkuni että niin paljon löydän meistä samaa..
    rakkaudella marjuska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä ♥ Mää myös löyän meistä paljon samaa..

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos jo etukäteen! ♥