tiistai 15. huhtikuuta 2014

Maailman paras pitsa


Mää tykkään niin paljo enemmän omatekosesta pitsasta, ku kaupan tai siis pitserian.
Saa semmoset täytteet ku haluaa ja pohjastaki nii paljo herkullisempaa. 
Etin netistä joskus maailman parhaan pitsan ohjetta ja löysinki. 
Se on muokkauttunu matkan varrella hiukan, mutta nyt se on ihan paras:

2,5dl vettä
puoli pss kuivahiivaa
1dl kaurahiutaleita

speltti -ja grahamjauhoja
loraus öljyä 
suolaa

Taikina saa jähän aika "märäksi" ja lissää jauhoja pikkasen, ku levittää taikinan pellille.

Jauhelihatäytteestä tullee namia, ku ruskistaa ja maustaa jauhelihan hyvin, lissää tonnikalan, sipulin, ketsuppia ja hunajaa. Täytteen lisäksi ananasta nii kyllä on hyvvää.
Viikonloppuna laitettiin toiseen pitsaan jauheliha-tonnikala mössön lisäksi punasipulia, paprikaa, miniluumutomaattia ja ananasta. 
Paistetun pitsan kans tuoretta basilikaa ja pinaattia, nam!! 





 Kuvien pitsaan piti tehä ihan vaan vehnäjauho-kaurahiutale pohja, ku speltti -ja grahamjauhot oli loppu.




Mun mustikanvarvut muuten kukkii ihan pian, ihanaa! 

Tännää kehuin pientä poikaa loistavasta käytöksestä ja kerroin, että oon onnellinen, kun päivä on mennyt niin hienosti. Pojan loistaessa kilpaa auringon kans, hän totes: "Niin määki. Mutta ookko sää onnellinen myös tästä valosta? Se paistaa niin kirkkaasti." 
Voi että, niin hellyttävä. Ja kyllä vaan, oon mää onnellinen tästä valosta. 

Aurinkoista iltaa sinneki! 


4 kommenttia:

  1. Valoisia kuvia! Kevään vihreyttä! Ja mukavia juttuja! Olet varmasti ihana varaäiti hoitopaikassa monelle pikkuviikarille!! <3<3
    Pitääpä kokkeilla tuota pitsaohjetta! Näyttää, ja varmasti myös maistuu, niin hyvälle :)
    Mua niin harmittaa kun mun mustikanvarvut, suuren suuri kimppu, ehti vissiinkin vähän kuivaa ennenkuin laitoin veteen...ja nyt näyttää sille etten saa niitä enään eloon.
    <3 marjuska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! ♥
      Tuo on tosi hyvvää, pohjasta tullee ihanan täyteläinen. Myös maha tykkää tuosta enemmän, ku ei oo pelkkää vehnäjauhoa.. :)
      Voi harmitus, mustikanvarvut on kyllä niin ihania, sun varmaan pittää hakia uusia tilalle..! :)

      Poista
  2. Voi miten herkullisen näköinen pitsa! Mie tykkään kans enemmän itsetehdystä! On se vaan niin hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkullista se oli..! :) Itsetehdyssä just se ite leipominenki tekkee pitsasta parempaa. :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos jo etukäteen! ♥