lauantai 25. lokakuuta 2014

Syksyn loma


Viikko on tuntunu hurjan pitkältä. 

Oon tavannu monia tärkeitä ja ihania ihmisiä, 
paljo on vaihettu ajatuksia ja kuulumisia.

Ajettiinpa myös Lahteen saakka yhen tärkiän tapaamisen merkeissä
ja samalla reissulla yökyläiltiin siskon perheen luona, niin kiva reissu.

On hömpötelty kahden kummitytön kans ja
hömpöteltiin tai rentouduttiin siskokullan kans päivä kylpylässä ja hieronnassa.

Ja tietenki mukavia touhuja kotikotona niin isojen ku pienten kans. 
Vaikkapa torttujen paistoa, yhteisiä jumppahetkiä tai pimiäpiilo -leikkiä syyssateessa.

Jääpäs tämä syysloma myös mieleen hiustenleikkuun osalta. Viikon aikana
hiukset on lyhentyny usiammalla, niin mullaki. 
Pieni neiti uusine hiuksineen kävi jokaisen läsnäolijan luona yksitellen ja ylpeänä 
esittelemässä uusia kutreja. Me isommat voitas ottaa mallia muksuilta täsäki asiassa!







Alku lomasta aurinko paistoi monena päivänä, kunnes se pikkuhiljaa 
vuorollaan vaihtui vesisateeksi ja lumeksi.

Vähän samalla tavalla äänet, touhut, monet keskustelut 
ja menot, vaikkakin ovat mukavia olleet, ovat saaneet minusta herkästä virran pois.
Tämän loman päätteeksi voisin kehitellä lomaltapaluuloman, 
jollon voisin käpertyä omaan rauhaan hetkeksi, kuuntelemaan omia ajatuksia ja tuntemuksia.

Täälä kynttilät palaa, ulkosauna lämpiää ja tunnelma on lempeä.

Mukavaa iltaa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Ihana, hyvän mielen postaus! Kauniita kuvia myös - ihania nuo vanhat tavarat ja miten söpö villapuku pienokaisella! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maru! ♥ Mukava, jos hyvä mieli välitty sinne asti. :)
      Äitillä on tuommosia ihania vanhoja aarteita ja pikkuisen söpöt vaatteet passas hyvin vanhojen tavaroiden joukkoon. :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos jo etukäteen! ♥