maanantai 21. joulukuuta 2015

Jouluiloa


Tulin toivottelemaan hyvät joulut nyt ettei käy niin et jää toivottamatta. Täällä olen kotikotona, 
kaikki hyvin päällisin puolin, ihanaa olla kotona, pikkusen hassua, mutta ihanan tuttua. <3 
Olen ehtinyt jo hieman ihmetellä/kauhistella tätä pimeyttä ja kylmyyttä, miettinyt miten te ootte täälä jaksanut jo tätä jonkin aikaa. Äkkiä sitä ihminen unohtaa tällaiset jutut ja tottuu siihen mitä kullonki on. 

Olen saanut jo viettää aikaa läheisten kanssa pikkujoulun merkeissä, tavannut muitakin sukulaisia ja touhuta kotikodin juttuja. Tuntuu ihan joululta, vaikka ulkona niin kurjalta näyttääkin.

Minulla jo tuntemuksia keuhkoissa, kurkussa ja olossa, liekö flunssatauti vai joko oireilen tästä ilmastosta.. se jää nähtäväksi, mutta pidetään peukkuja ettei olo kovin mene kurjaksi. :)




"Tule joulu kultainen
tule joulu hopeinen 
tule joulu valkoinen 
tule vaikka harmaa sateinen

Tule joulu kotikutoinen 
tule tutun tuntuinen 
meidän perheen näköinen 
ja kuuloinen 

tule joulu
sellaisena kuin tulet
ja ole sitä mitä olet
kunhan minäkin saan 
seurassasi hetkisen 

vain olla."


Avataan sydämet ja annetaan joulumielen tulla.

Suloista ja lempeää joulunaikaa sekä kaikkea hyvää tulevaan vuoteen! <3 



keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Jouluasioita ja monenlaista muutakin



tunnelmointia 
        joulun makuja, tuoksuja, ääniä, monenlaisia jouluasioita
viikonloppuvieras
        hitaita juttuhetkiä värityskirjan tai teekupposen kera
tunnelmointia
        hyviä kahveja meren tuoksussa ja auringon säteissä
asunnon etsintää
        ihania kohtaamisia ihmisten kans
Malagan jouluvaloja 
        pakkausta ja monen monta ajatusta joulun ajasta kotikotona 
paljon naurua...

... monenlaista kivaa on mahtunut viime päiviin 







tiistai 8. joulukuuta 2015

Koti on siellä missä sydän on



Olen varmaan jo aikaisemmin kertonut, että hyvin olen sopeutunut tänne. Ja siltä minusta on tuntunut jo pitkään, mutta nyt tajuan että olen ollut väärässä luulossa, vaan eipä se haittaa.

Nyt minusta tuntuu oikeasti kaikin puolin hyvältä täällä. Ei sitä oikein osaa selittää, se on niin vahvasti tunnetta, tuo sopeutuminen. Se täytyy löytää itsestä. Tunnen, että olen löytänyt paikkani, joka on juuri sopiva minulle tähän hetkeen ja jossa on hyvä olla. Eikö sitä sanota, että koti on siellä missä sydän on.  

On hyvä huomata, että loppujen lopuksi samanlaista arkea se on paljolti täälläkin. Ympäristö on erilainen ja tottakai se tietyllä tavalla vaikuttaa elosteluun, mutta sama minä, omien ilojen, kipukohtien, samojen haaveiden ja toiveiden kanssa, samoine harrastuksineen ja tapoineni täällä kuin Suomessakin. 

Ihmiset ympärillä ovat uusia ja vähän vielä vieraita, mutta pikkuhiljaa huomaan, että hei, tuo hymy alkaa olla jo tuttu ja tärkeä. Rakkaat ja tutummat ihmiset ovat nyt fyysisesti kauempana, mutta onneksi voin pitää ne lähellä ajatuksin. Ihan mahtavaa on myös nykyajan teknologia, voin pirauttaa vaikka pikaisesti siskolle ja kysyä, että millä voin korvata joulukakun puuttuvan ainesosan. 

Ajattelen, etttä jokin täällä näissä ihmisissä ja kulttuurissa on minulle juuri nyt erittäin hyvä. Nämä ihmiset tekevät osaltaan helpompaa sopeutumisestani ja koko prosessista, jota käyn läpi. 

Ja kutkuttavaa on se, miten tämä uusi kieli kiehtoo enemmän ja enemmän, herättää monenlaisia ajatuksia, joista osa saa välillä minut pilvilinnoihin ja välillä jokunen niistä hoksauttaa, että aika alkeissa mennään vielä. Minusta kuitenkin pääasia on, että kutkuttaa. Loppuun sopii kertoa, että olenpa sopinut ensimmäisen yksityisen espanjan tunninki.  

Ja hei, luin tänään ennusteen valkeasta joulusta ihan jokaiselle sinne Suomeen, aika ihanaa! 






Muuten, olen saanut usein palautetta, että on ollut vaikeuksia kommentin jättämisessä. Ilmeisesti anonyymeilla pääasiassa. Osaisko joku kertoa mistä se vois johtua?

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

25.11







Hitaita päiviä takana ja luultavasti edessä myös, hetki kerrallaan eteenpäin. Tauti on täällä jälleen kiusana, ollut jo joitakin päiviä. Ehkä ei tarvitse edes kertoa miltä tuntuu. Kun vastustuskyky on kaikesta johtuen todella huono, olen erittäin helppo kohde pöpöille. Ainut toivomus tässä kohtaa on ettei tämä vain olisi influenssaa, jota täälläkin nyt on liikkeellä. Pitäkää peukkuja!

Nyt on vain sanottava kerta toisensa jälkeen itelle, että nyt on levon aika ja se on välttämätöntä. Tilanteelle kun ei voi mitään, vaikka ymmärrätte varmaan miten epäreiluuden ja väsymyksen tunne meinaa välillä hiipiä päälle. Mutta kaikesta huolimatta, tästäkin selvitään!

Huomenna on vihdoin se päivä, kun ystäväni tulee. Aivan paras aarre tähän hetkeen!  Niin ihanaa, että sen voimin tiiän selättäväni tämänki taudin!

Olen kuluttanut aikaa lukemalla, kuuntelemalla Sibeliuksen viulukilpailun alkueriä ja opiskelemalla espanjaa. Niin ja kovasti mietinnässä miten hoitaisin tänä vuonna joulukortit... Välillä ajattelen, että jätän laittamatta, mutta se ei tunnu kivalta ajatukselta. No, saas nähä kuin käy.

Tuuli on puhallellut täällä viime päivinä kovasti, auringossa kyllä tarkenee edelleen ja tuo armas aurinko se vaan valaa muhun iloa päivä toisensa jälkeen. Illat täällä on jo melko viileitä, kyllä se talvi tännekin tulee.

Loppuun iltahämärässä napattu kuva liikuttavan ihanista piirustuksista, joihin minut on piirretty kolmen ja reilu puolitoistavuotiaan kätösillä. ♥ 





tiistai 17. marraskuuta 2015

Jotakin hyvää tästä päivästä





 Tämän päivän yksi mukavista asioista oli hyvä, maistuva kahvi. Kahvi ei ollu kitkerää eikä myöskään liian laihaa, ei sivumakuja, ei mitään valittamista. Se oli lähes täydellistä. Oho, voiko täydellistä kahvia ees olla? No voi kai.?

Olen vähentänyt huomattavasti kahvin juontia ja huomaan, että nykyään se maistuu paljon paremmalta. Mun maha tykkää tästä mielen lisäksi. Olen oppinut karttamaan kahvin juontia kun ei oikiasti tee mieli enkä enää sorru (ainakaan kovin usein) toiseen kuppiin vain mukavan tilanteen tai ystävällisen tarjouksen vuoksi.
Kun alotin kahvin juonnin, join sen ilman maitoa, ja sokeria. Jossakin vaiheessa opin juomaan kahvin maidon kanssa ja sen jälkeen se jäi tavaksi. Mutta nokipannukahvi on oma juttu, se pitää juoda mustana. Saatanpa joskus ihan tavallisenki kahvin juoda mustana, hyvää se on seki.

Kuluneen päivän muita kivoja juttuja oli:

♥ aamuauringon ihailu
 postiluukusta kolahtanut lehti (lue: alakerran infosta pyydetty oma posti) 
♥ tunne siitä, että espanjan opiskelussa on tapahtunut vihdoin odotettu, ensimmäinen isompi askel eteenpäin
♥ päivän mittaan tulleet monet terveiset Suomesta, niin tärkeitä
♥ aurinko ja etenki lämpö, josta täällä saa edelleen nauttia
♥ odottamaton, positiivisesti yllättänyt sähköpostiviesti

Ajatella, siihen nuita mukavia juttuja tuli toinen toisensa perään ja osa jäi vielä kertomatta. Kun pysähtyy oikein miettimään kulunutta päivää, huomaa miten paljon asioita yhteen lyhkäseen päivään voi mahtua!

Jokaisessa päivässä on paljon hyvää ja jotakin kaunista. Toisinaan joutuu vain pikkasen pinnistelemään nähdäkseen ne. Onneksi ei kuitenkaan läheskään aina.

Itselle tärkeä oivallus on ollut se, että tärkeintä on huomata pienet ilot jokaisessa päivässä. 



sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Neljästoista marraskuuta


Järkyttävän surulliset uutiset Pariisista saavat kysymään miksi pahuus voi kasvaa noin valtavaksi? Mikä saa ihmisen toimimaan niin? Ei sitä ymmärrä. 
Minua helpottaa vähän se ajatus, että ihmisen täytyy olla sairas, jotta voi toimia noin. 
Liian monen ihmisen kodissa tuosta ajatuksesta on tullut tänään liian totta, pahuuden ääripää on tuonut musertavan suru-uutisen ja menetyksen. Suru ja järkytys koskettaa koko Pariisia ja Ranskaa, mutta myös meitä muitakin. Ympäri maailman ihmisten ajatukset ovat nuissa tapahtumissa. 

Sitä toivoisi rauhaa kaikille, haluaisi poistaa nuin kamalan pahuuden.

Nuo kamalat asiat saavat myös ajattelemaan omaa elämää, peilaamaan. Saa toteamaan, että minulla on loppujen lopuksi kaikki hyvin. Saa olon kiitolliseksi.

Kamalista uutisista huolimatta olen tuntenut paljon iloa ja onnellisuutta viime päivinä, tänäänkin. Omat ilon tunteet tuntuvat melkein liian epäreilulta, kun niin monella ihmisillä suru on tällä hetkellä musertava.

Olen saanut tuntea todeksi viime päivinä sen, miten pienikin hyvä kokemus voi saada alkuun positiivisten asioiden vyöryn. Miten hyvä lisää hyvää. Hymy jonka lähetät, palaa hymynä takaisin. 
Olen tuntenut sen miten kohtaamisella, jonka aineksina ovat toisen arvostaminen, ystävällisyys ja aitous, on valtava hoitava voima. Se kantaa pitkään ja sitä meistä jokainen tarvitsee. 

Juuri tuota hoitavaa voimaa toivon jokaiselle, joka on joutunut ihan sinne keskelle, elämään todeksi nuita kamalia tapahtumia.







torstai 12. marraskuuta 2015

Hyvänolontunne

 
 
Oon kertonu aiemminki, muistelenpa et montaki kertaa, tykkääväni ihan hirmuisesti ilta-auringosta.
Monesti istahan vaan alas, katselen miten se luo varjoja ja heittää ihanaa lämmintä, hempeää valoa seiniin, tavaroihin, mihin milloinkin. Joka kerta kotiin osuvat ilta-auringon säteet saavat minut huokailemaan ihastuksesta ja minut täyttää voimakas hyvänolontunne. Olo muuttuu levolliseksi. Kaikki näyttää ja tuntuu kauniimmalta sen pienen hetken ilta-auringon säteissä.
Eilen piti ottaa muutama kuva, jotta muistan myöhemminkin tämän kauneuden.

Saavutan vähän samanlaisen hyvänolontunteen myös puhtaiden pyykkien tuoksuttelusta, tuoksuttelen puhtaita pyykkejä ripustaessa niitä narulle ja myös viikatessa kaappeihin. (Puhtaisiin lakanoihin käpertyminen iltaisin on myös ihan oma ihanuutensa.)

Ja lähes yhtä hyvän olon saan myös silloin kun olen siistinyt kodin, istahan alas kesken päivän ja taustalla kuuluu vain astianpesukoneen hurina. Siinä jos vielä voi laittaa silmät kiinni ja ottaa päiväunet, elämä on hyvällä mallilla.


 





 

tiistai 10. marraskuuta 2015

Terveisiä



Tänään ajatukset ovat olleet paljon siellä Suomessa. Mietin, että siellä tulee pimeä jo aikaisin, yöllä pakkasta, jossakin jopa pävälläkin. Siellä kuiskitaan jo kovasti joulusta.. Voi joulu, tänään olen tajunnut ensimmäistä kertaa, että joulu se tulee tänäkin vuonna ja sitten pääsen kotiin. 

Mahasta ottaa kun ajattelen, että saan pestä saunan ja tuoksutella sitten sen puhdasta tuoksua, saan leipoa torttuja, ehkä pipareitakin. Näen miten iskä ottaa kinkun uunista ja maistaa ensimmäisen palan. Saan rapistella konvehtirasiaa siskon kans. Voin istahtaa kotikodin sohvalle ja tuntea joulun tuoksuissa, äänissä, rakkaissa ihmisissä. Saan olla siellä, jonne niin kovasti olen ikävöinyt ja lähettänyt lämpimiä ajatuksia päivittäin. Saan rutistaa rakkaita kun siltä tuntuu eikä vaan lähettää rutistuksia puhelimen välityksellä. 

En osaa sanoin kertoa mitä tunsin, kun sain viikonloppuna videopuhelun iskän juhlista, jossa koko muu perhe oli. Ensin näin kahdet, kolmet kasvot. Pian koko huone oli täynnä rakkaita isompia ja pienempiä ihmisiä. Aluksi ei toiminut ääniyhteys ja oli vain kuva. Yksi perheenjäsenistä kirjoittikin minulle, että tämä tilanne on kuin Harry Potterista, kun Harry näkee peilissä omat vanhempansa ja sukunsa. Sinä vilkutat siellä meille ja me sinulle. ♥ En muista olenko kokenut ikinä ennen niin pakahduttavaa rakkauden ja ikävän tunnetta yhtä aikaa, kuin tuossa peilihetkessä. 





Mutta nyt, tässä hetkessä, minulla on täällä kesä. Istun parvekkeella ja kirjoitan. Ilta-auringon kosketus on lämmin, ei enää polttava kuin päivällä vaan se hellii minua lempeästi. 
Istun tässä ja kuulen paljon, kuulen koiran haukunnan, lintujen laulun, kukon kieuntaa läheisestä puistosta, kuulen ympäristön tasaisen kohinan. 
Näen myös paljon, sinisen meren, näen lintuparven lentämässä kohti ilta-auringon laskua. Näen kaupungin yli, jonne tämän päivän viimeiset säteet osuvat. Katson vuorille ja ajattelen, että pian tämä näkymä on jo ihan toinen kun valot syttyvät koko kaupunkiin auringon mentyä. 






Minusta alkaa vihdoin tuntua, että arki alkaa rullaamaan. Tauti vei niin pitkästi aikaa ja voimia, että tiukkaa on tehnyt. Sitä kautta käytännön asiat ovat venyneet. Nyt olen saanut netin niin asuntoon kuin puhelimeenkin. Täällä ei olekaan ihan yksinkertaista hommata nettiä, joten sekin oli oma hommasa.

Päivät menevät yksi kerrallaan. Opiskelen espanjaa, etsin töitä, yritän totuuttaa kroppaa liikkeeseen taudin jäliltä. Asuntoni on kerroksessa 10, joten rappusissa on hyvä testata keuhkojen tilannetta.
Monena päivänä olen ottanut kameran mukaan ja lähdenyt kulkemaan, toisena päivänä rantaan, toisena jonnekin muualle, olen kuvaillut ja jäänyt ehkä juomaan kahvin johonkin.
Usein olen pysähtynyt hetkeen, antanut tilaa kaikille ajatuksille, miettinyt niitä yksi kerrallaan, yrittänyt päästää osasta irti ja osan painaa syvemmälle mieleen. Yritän muistaa oleellisen ja unohtaa tarpeettoman. Yritän päästää irti kaikesta turhasta, joka vain hidastaa askelta ja taas saada askeliin uutta voimaa oleellisista.

Tänään menin pankkiin, siellä oli jonossa ennen minua kahdeksan ihmistä ja ovesta tuli sisään uusia tasaiseen tahtiin. Palvelutiskejä oli kaksi, joissa molemmissa oli virkailija, vain toinen virkailijoista otti vastaan ihmisiä. Osa jonottajista luovutti, joku oli yhtä tyynenä kuin minä, muutama vaihtoa painoa jalalta toiselle hermostuneesti ja yksi kommentoi ääneen hidasta toimintaa. Mietin, että onhan se vähän kummallista, kun vain toinen palvelee ja on näin paljon ihmisiä, mutta silti minulla ei ollut mitään hätää. Oma super rauhallisuus ja kärsivällisyys yllätti vähän. Siinä seistä törötin jonossa eikä minulla ollut kiire mihinkäää. Liekö sillä jotakin vaikutusta asiaan, että olen todella yrittänyt hidastaa tahtia, tarkoitan nyt semmosta päänsisästä tahtia.

On ollut tärkeää, että täältä on löytynyt suomalaisia ihmisiä, joiden kanssa voi olla. Olen saanut jakaa oman ikäisen kaverin kans ajatuksia ja viettää yhdessä muutaman hetken. Ihana huomata miten nopeasti tuttavuus syvenee, kun on monta yhdistävää asiaa ja on helppo olla toisen seurassa, vaikka ei ole tunnettu kuin hetki.

Täällä on ollut aivan ihania ilmoja edelleen. Lämmintä on pitkästi yli kahdenkymmenen, päivällä on kuuma, illat ovat viileämpiä. Nautin aurinkoenergiasta, niin valosta kuin lämmöstäkin!

Tänään olen laittanut jääkaapin oveen "kamman", jossa on 16 sydäntä, huomenna saan irrottaa ensimmäisen ja on yksi yö vähemmän ystävän saapumiseen. 

Tässäpä joitakin terveisiä täältä. Mitä sinne kuuluu? 





sunnuntai 8. marraskuuta 2015

8.11


Pieni onni on löydettävä ensin 
ja rakastettava sitä niin lujaa,
että se on lopulta
enemmän kuin 
sydämeen mahtuisi. 

Joel. J.






Oon vihdoin saanu langattoman netin kotiin, lupaan palata ihan pian kertomaan kuulumisia. 
Voikaa hyvin ja mukavaa alkavaa viikkoa! 

Sinne kotiin kaikille rakkaille erityiset terkut!  


keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Ajatusta





Olen väritellyt värityskirjaa ja opiskellut samalla värejä espanjaksi, negro, rojo, azul, verde, amarillo jne. Tänään sormiini on tarttunut monia eriä vihreän sävyjä keltaisen lisäksi. Ajattelen, että juuri nyt tarvitsen noita värejä. Väritän ja huomaan, että ajatuksistani ovat kadonneet amarillot ja rojot.

Värityksen jälkeen kaadan maitoa kuppiin, lämmitän maidon kuumaksi, jonka jälkeen täytän loput kupista kahvilla. Kun maito ja kahvi ovat molemmat kuumia, en voi juoda kahvia heti. Mutta voin jo tuoksutella ja nautiskella ajatuksella, että pian saan hörpiskellä.
Joskus ajattelin, että on ihan hölmöä lämmittää myös maito kahviin, mutta enää en ajattele. Olen tullut siihen tulokseen, että maito lämmitetään juuri siksi jotta kahvi on todellakin kuumaa, etkä voi juoda hötkyillen vaan lepposasti nautiskellen.

Juon kahvia ja mietin monenlaista, odotan lääkärin tuloa.

Luulin jo, että tauti alkaa olla voiton puolella. Eilen illalla kuitenkin tunsin miten olo otti askeleita taaksepäin ja tänään se on tehnyt sitä urakalla. Lääkäri tuli ja totesi aavistukseni todeksi, sairastan jälkitautina keuhkoputkentulehdusta ja astma on ärhäkkänä. Helpotus, että lääkäri oli aivan ihana. Hän oli läsnä ja kuunteli koko pitkän tarinani, kysyi välillä ja taas kuunteli, kertoi ja perusteli, oli todella asiantunteva ja kohteli minua kunnioittavasti. Päätös lääkityksestä tehtiin yhdessä ja paranemisia toivotellen hän jätti minut lepäämään.

Lääkärin lähdettyä, istahdan sohvalle ja alan näpytellä viestiä äitille, tunnen miten kyyneleet valuvat jo poskipäilläni. Olo tuntuu kovin tyhjältä ja väsyneeltä. 
Pettymyksensietokykyä koetellaan ja koti-ikävä tuntuu tällä hetkellä turruttavalta. Huominen espanjan tunti on haave vain ja on aika edelleen levätä.


Tulin ihan naapurissa olevaan ravintolaan lähettämään tämän tekstin. Minut toivotettiin tervetulleeksi ja pyydettiin valitsemaan mieluinen paikka. Otan rauhallisen nurkkauksen sisältä, jonne asettaudun tietokoneeni kanssa. Ennen kuin minulta ehditään kysyä mitään, mietin jo mielessäni, should i say un tẻ verde por favor or green tea please, päädyn jälkimmäiseen, koska olen kiinalaisessa ja ajattelen, että täällä puhutaan varmaan enemmän englantia.

Hauskaa huomata, että ajattelen paljon englanniksi ja samalla yritän opetella espanjaa. Tuntuu mahtavalta, että olen jo oppinut jotakin. En lannistu siitäkään, että monesti joudun vaihtamaan pian englantiin, kun minun oletetaan puhuvan enemmänkin espanjaa ja kuulen elehtivällä, nopealla tahdilla puhetta, josta ymmärrän vain sanan sieltä, toisen tuolta. 

Juon teetä, annan sen lämmittää mieltä ja kehoa. Toivon samalla ja uskonkin, että huomisessa päivässä värit ovat kirkkaampia. Ja voinhan huomennakin värittää, puukynien värit pysyvät ja hoitavat. 
Voisinpa melkein laittaa aamuksi herätyksen ja juoda aamukahvit katsellen auringonnousua.

Nyt sanon, hyvää yötä ja kauniita unia!





lauantai 10. lokakuuta 2015

kymmenes kymmenettä

 
 



Minun asunnon parvekkeelta näyttää puoli yhdeksän aikaan aamulla mahottoman kauniilta. Taivaanranta on auringon noustessa kaunis näytelmä. Se vaihtaa väripeittoaan todella nopeasti ja saa olon tuntumaan satumaiselta. Jonakin aamuna laivat lipuvat merellä, mihin lie menevät. Toisena aamuna merellä tyrskyää, toisena taas on aivan tyyntä. Minä saavutan ihmeellisen ja suuren vapauden tunteen, kun on paikka josta näkee kauas. On helpompi antaa ajatustenkin lähteä lentämään ja voi tuntea kaiken olevan mahdollista.

Täällä edelleen köhin ja voin hieman heikosti. Keuhkot tarvitsevat nyt todella lepoa. Tässä olen taas sairaana ajatellut sitä, että elämä on tässä ja nyt, ei huomisessa tai sinä päivänä kun voin paremmin. Olen kovasti yrittänyt löytää jokaisesta päivästä jotakin kaunista ja muistaa oleellisimmat.

Tällaista täällä tänään. Toivottavasti pian voin paremmin ja pääsen touhuamaan, sillä tehtävälistalla on paljon asioita. Jospa te olette pysyneet ja pysytte terveinä! Toivotan mukavaa viikonlopun jatkoa jokaiselle!

 

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Arvonnan voittaja


 
 


Muutama viikko sitten, kun olin vielä Suomessa, sain kuvata siskoni ihanaa perhettä ja nyt olen niiden kuvien parissa puuhastellut. Ihana tunne kun joukossa on omastakin mielestä onnistuneita kuvia. Tämä kuva saa minut hymyilemään uudestaan ja uudestaan, joten
tällä kuvalla toivotan iloiset ja lämpöiset onnittelut Julille, jolle onni tällä kertaa osui, numerolla 16. 

Sen verran kuulumisia myös täältä, että olen ollut jo jonkin aikaa sairaana, vieläkin puolikuntoisena, joten asiat etenevät nyt hitaanlaisesti, niin täällä blogin puolella kuin muutenkin. Ensimmäinen espanjan tuntini jäi välistä kuumeen takia, mutta huomenna lääkkeen voimin suuntaan odottaen ja hyvillä mielin oppimaan uutta, jee! Toivottavasti te siellä olette pysyneet terveinä. Mukavia syyspäiviä sinne, täällä on kovin kesäistä vielä, lämpötila huitelee edelleen lähellä 30 astetta, joten täällä tarkenee. :)

Onnea vielä voittajalle ja kiitos kaikille teille, jotka jätitte arvonnan yhteydessä onnitteluja ja viestiä! :)
 

perjantai 25. syyskuuta 2015

Arvonta

 



Blogi täyttää tänään vuosia, joten laitetaan teille lukijoille arvonta käyntiin. Joku onnekas saa keittiöön uuden Marimekon astiapyyhkeen.

Tasapuolisuuden nimissä jokaiselle yksi arpa, sen saat kommentoimalla tätä postausta. Muistathan jättää selvän nimimerkin tai yhteystiedot, jotta saan arvonnan voittajan kiinni. :) Aikaa sinulla on viikko osallistua arvontaan, 25.syyskuuta - 2.lokakuuta.2015.

Teitä lukijoita on ollut mukavasti, vaikka välillä täällä on ollut kovin hiljaista. Ihana, että
olette pysyneet linjoilla! Kiitos myös teille, jotka jätätte omia ajatuksia kommentoimalla, ne ovat tärkeitä ja niistä saa paljon puustia eteenpäin! Kommenttien kautta on myös aina mukava nähdä, ketäs täällä kurkkii. :)

Tänään haluan lausua erityisen kiitoksen kaikille lukijoille ja toivotan iloa syksyyn! <3


Ps. Kuvat on räpästy lentokentällä, joten ne on mitä on, hih. :)

 

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

23.9

 
Hu hui, tänään se alkaa. Tai on jo alkanut. Matka kohti Espanjaa. Haleja ja viimesiä heippoja sanoessa tuntui tosi haikealta, mutta nyt jo kutkuttaa ja mieli on hyvä. Vaikkakin vähän väsynyt.
Aamulla lennettiin siskon kans perätysten Oulusta Helsinkiin, kun samaan koneeseen ei mahduttu. Ja pian matka jatkuu täältä kohti Malagaa. Lentokentillä on nykyään niin viihtysää, että mikäs meillä on ollut täällä ollessa.
Palataan taas asiaan kun saan nettiä käyttöön. Mulla on vieraita nyt alussa reilu viikon, joten ihana alku tiedossa sen puolesta.
Blogi täyttää pian kaksi vuotta, pieni yllätys on tulossa teille lukijoille, joten pysykää kuulolla!
Tällainen pikatervehdys täältä, oikein mukavaa viikon jatkoa kaikille!  

 
 

 





 

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Vuoristorataa

 
 
Tänään aamulla pakattiin siskon kanssa kahvit koriin ja päätettiin mennä nauttimaan ne mehtään. Aikaa ei ollut hirmuisesti, mutta siitä huolimatta tuo pieni yhteinen hetki oli täydellinen.
 
Aurinko ja luonto lämmittivät mieltä ja minun oireiden väsyttämää kehoa, rakas ihminen siinä vierellä ja metsän rauhallisuus, jonka lempeä ote tarttui meihinkin. Ajatuksia vaihdettiin puolin ja toisin, tuossa hetkessä vuorottelivat onnellinen nauru ja haikeuden kyyneleet.
 
Kun oireet taas pahenevat, vielä tekemättömien asioiden paine tuntuu kovemmalta ja väsymys meinaa voimistaa otettaan. Ajatukset tuntuvat kaaokselta, kun yritän muistaa hoidettavat asiat ja saada sovitettua aikaa tärkeille ihmisille. Voisi olla paikallaan kirjallinen suunnitelma hoidettavista asioista ja aikatauluista. Ihmettelen, että miten semmoinen on nyt jäänyt tekemättä jo aiemmin.!?
 
Välillä tunnen ja näen voimakkaasti ne asiat, jotka jäävät tänne Suomeen lähtiessäni. Mietin ikävissäni miten tulen pärjäämään ilman tätä kaikkea ja mistä jään paitsi. Välillä taas toivon tuikkeet ja muutoksen tuulet puhaltelevat kevyemmin ja minua kutkuttaa, kun mietin mitä kaikkea saattaa olla edessäpäin.
En halua kieltää itseltäni sitä tosiasiaa, että väliin jääneet tärkeät asiat tulevat luultavimmin satuttamaan minua myöhemmin. Mutta en myöskään halua jäädä nuihin ajatuksiin roikkumaan, kaikesta kyllä selvitään! Ja onhan minulla tilalla sitten monta sellaista asiaa, joita ei täällä ole ja loppujen lopuksi en voi tietää miten hyvin asiat voi mennä!
 
Aikamoista vuoristorataa, jossa vaihtelevat onnellisuus ja ilo, kiitollisuus, haikeus ja suru. Tällaista kai sen kuuluu nyt ollakin.
 
 


 
 
 

 






Lähetän teille kaikille lukijoille syksyyn valoa ja iloa!