torstai 15. tammikuuta 2015

Kivun aikaa



Tulit taas kuin hiipien. Ensin vain pienesti varoittelit. Muistuttelit minua, että
olemme tavanneet aiemminkin. 
Suljin varoittelusi pois mielestäni, en halunnut uskoa, antaa periksi.

Pikku hiljaa otit voimiani pois, niin etten oikein itsekään pysynyt mukana.
Yhtäkkiä tajusin voimasi, jota en ollut vielä ennen nähnyt.
Salaa jo silloin kyselin, miksi tulit taas, miksi tulit puhaltamaan 
kokoamani ilon pois?

Voimistuit kuin myrskytuuli ja tulevan talven pakkaset. Niin etten voinut enää
taistella vastaan. Riisuit minusta niin paljon pois. Ei ollut helppoa antaa.
Oli myönnettävä etten itse voinut asialle mitään, vaikka olin kuinka tehnyt parhaani. 

Tuli kivun ja surun aika. Uuden alku vaihtui liian nopeasti luopumiseen.
Hiljaiset huokaukset ja avunpyynnöt täyttivät mielen. Tuli niin monia kysymyksiä,
joille ehkä aika antaa vastaukset. 

Tuskan läpi en halunnut ymmärtää miksi itsestä riippumattomista syistä
otetaan jotai niin arvokasta pois. 
Uuvutit minut huonoon kuntoon niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
Pilviverhon läpi ei tahtonut nähdä mitään ja lepäilin vain monet pitkät illat kysymyksineen.

Vaadit hyväksymistä ja syvää kohtaamista, joka on vaatinut paljon kipua.
Että jaksoin sinut kohdata, sain huomata kuinka rinnalleni on annettu rakas tukijoukko.
Pikku hiljaa on pilviverho alkanut repeillä ja näen pieniä toivon ja valon tuikkeita.

Tuikkeet saapuivat pikku hiljaa nekin. Ne tulivat ystävien lämpimissä sanoissa, vanhempien turvallisessa tuessa, rakkaitten lohduttavissa halauksissa, ilolla ojennetuissa kukissa,
pienen ihmisen aidossa katseessa ja ilossa. Ne saapuivat rakkaudessa.

Nyt et ole enää musta ja ylitsepääsemätön este, vaikka vieläkään en osaa sinua 
vilpittömästi hyväksyä. Veithän minulta paljon terveyttä ja opiskelupaikan.
Tulit aikana jolloin ajattelin löytäneeni oman paikan. 
Tulit aikana jolloin luulin pääseväni vihdoin lentoon.

Aion oppia elämään kanssasi. Olen saanut onneksi niin paljon hyvääkin, 
rakkaita ihmisiä ympärille, taitoa iloita pienistä asioista sekä kummallista
sinnikkyyttä ja luottamusta. Kiitän niistä. 
Saamieni lahjojen avulla opin elämään kanssasi.

Jonain päivänä joudun vielä sinua kiittämään, että tulit. Vielä en siihen pysty.
Kokemuksesi kautta olen taas ihmisenä pikkuisen vahvempi ja montaa tärkeää
oppia rikkaampi. 

Jonain päivänä vielä, kun olen valmis kiittämään sinua, lennän vihdoin.
Hymyilen auringon lailla ja elän sitä ihanan tavallista, hyvää arkea. 
Olen ehkä myös saanut vastauksia kysymyksiini. 
Minulle on ehkä avautunut uusia ovia, joista en vielä tiedä.





18 kommenttia:

  1. Hurjasti voimia ja lämpimiä ajatuksia sulle<3 Kipu on niin tympiä seuralainen! Raotaisitko ihan vähän, mikä sinua vaivaa. Eihn se ole ässällä alkava mörkö? Itse sairastan kroonista suolistoperäistä sairautta ja kivut kuuluu osaksi arkielämääni! Mutta joka tapauksessa parempaa huomista sinulle toivoen eräs vakkarilukiasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥
      Ei ole tuommoinen mörkö täällä. Mun mörkö tullee luultavasti aina olemaan mukanani, mutta
      ajan kans saan varmaan terveyttä takas.
      Voimia sinnekin kipuihin kovasti!!

      Poista
  2. Voimia ja valoa elämääsi. Ei ole oikein sanoja, mutta lämpimin ajatuksin muistan.♥

    VastaaPoista
  3. Myötäeläviä ajatuksia sinne:)
    Rauhalan kirja Pientä puhetta sairaille on monesti lohduttanut.
    t satunnainen lukijasi

    VastaaPoista
  4. Tämä on niin kaunis teksti, ja eniten tykkään tuosta lopusta. Vielä salaiset ovet ovat jossakin aukenemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos Maria ♥
      Ajatus nuista salaisista ovista antaa paljon toivoa!

      Poista
    2. Ehkä myrskyjä onkin siksi,
      että niiden jälkeen
      saataisiin auringonnousu.
      -Tove Jansson-

      Olet ajatukssissani mukana t. Kummitätisi

      Poista
    3. ♡ Kiitos ajatuksista!
      Ihana tuo ajatelma ja on varmasti totta!

      Poista
  5. Niin kaunis teksti ja voin tuohon täysin samaistua! Kipu on kyllä niin inhottava seuralainen. Minulle nyt raskaus teki sen että kivut vähän helpottivat, eivät suinkaan kokonaan poistuneet. Miehellekin tuumasin että tuntuu kuin olisi taivaissa kun näin kivutonta aikaa ei ole ollut sitten loukkaantumisen.
    Oikein paljon voimia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru! <3
      Ihana, että raskaus on tuonu sulle mukanaan helpompaa ja kivuttomampaa aikaa! Mullaki nyt
      parempi tilanne kuin jokin aika sitten, mutta kyllä silti saa taistella aikalailla.
      Ihanaa kevättä sulle! :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos jo etukäteen! ♥