torstai 27. elokuuta 2015

Hyvältä tuntuu





On ihana huomata, että on päiviä jolloin tuntee olonsa erityisen luovaksi, seikkailunhaluiseksi ja avoimeksi. Tällaisina päivinä askel on kevyempi, ilo pursuaa ja siitä saa osansa jokainen päivän aikana kohtaamasi ihminen.
Tällaisina päivinä tuntee miten ajatukset lähtevät lentoon. Ne alkavat versota vallattomasti ja yhtäkkiä huomaat olevasi haaveiden maailmassa, jossa kaikki on mahdollista.

Joinakin päivinä minusta on tuntunut vaikealta ajatella, että mistä alan etsiä itselleni paikkaa tulevia kuukausia ajatellen. On tuntunut, että kaikissa suunnitelmissa tulee aina jokin seinä vastaan.
Mutta tänään, juuri nyt minusta tuntuu, että olen saanut pikkuisen kiinni siitä, mitä kohti olen menossa. Tunnen, miten ovet voisivat mahdollisesti avautua ja jos vain teen parhaani, minulle löytyy oma paikka, jossa on hyvä olla.

Syyskuussa rakennan oman paikanja kodin Espanjaan. Olen reissannut kohtuullisesti, nähnyt monia maita ja viettänyt joissakin pikkasen pitempiäkin aikoja. Olen haaveillut ikäni, että jos minulla on joskus oma perhe, me muutamme yhdessä jonnekin ulkomaille vuodeksi tai pariksi. Nyt minulla on siihen mahdollisuus, mutta yksin. Niin kuin olen kertonut, tämä tilanne ei ole minulle helppo ja jos saisin valita, en ehkä lähtisi. Mutta terveys ei tällä hetkellä anna varaa valita ja terveyden eteen olen valmis tekemään isoja ponnistuksia, yksi niistä on tämä.
Uskon, että minun kuuluu lähteä ja tällä hetkellä tuntuu, että vastassa on varmasti paljon hyvääkin.

Alue, johon luultavimmin muutan, on jo minulle tuttu. Vietin siellä touko -ja kesäkuun, lisäksi olen ollut siellä kuukauden työharjottelusa edellisen koulun aikana. Se, että tiedän tulevan kotikolon ympäristöä, helpottaa sopeutumista varmasti paljon.

Mutta just nyt, istun terassilla kynttilän valossa, kuu möllöttää taivaalla, on lämmintä. Hörpin vihreää ompputeetä, kirjoittelen teille, ajatukset lentelevät ja ilo kuplii. Hyvältä tuntuu!




torstai 20. elokuuta 2015

Pieni onni


Menneet ovat menneitä,
tässä ollaan tänään.
Tulethan mukaan, 
rakastetaan
onnellinen elämä. 

Joel J.






Pieni onni on löydettävä ensin
ja rakastettava sitä niin lujaa,
että se on lopulta enemmän kuin 
sydämeen mahtuisi.

Joel J.

Aamupäivällä kirjotin ystävälle, että ikävää on hitusen ja välillä joku tunti tuntuu monelta tunnilta, mutta nautin silti paljon ja oon tyytyväinen. 
Nyt, joku hetki sitten, tuntu että koti-ikävä iski ihan hirmusella huudolla. Mutta tiedän, että kohta se on taas vain pientä kuiskintaa. Ikävä on häilyvää. 
Mietin, että eihän siitä ole kuin vajaa pari viikkoa kun lähdin kotoa ja nyt viisi päivää olen ollut yksin. Kai on kuitenki sallittua, että on jo ikävä.? Sehän on vaan positiivista. 
Nuo runot tarttu silmiin facebookia selatessa, sopi hyvin tähän hetkeen. Aivan ihania ajatuksia noissa.

Ajattelen tätä päivää ja löydän neljä pientä onnea. Siinä on jo aika paljon!


tiistai 18. elokuuta 2015

Myönteistä ajatusta




Lähes joka ilta saan nauttia iltapalaa tähtitaivaan alla lämmön yhä helliessä ihoani. Ja kun tuo samainen lämpö saa minut päivisin hakemaan vedestä viilennystä ja tuuli tuo aurinkorasvan tuoksun nenääni, muistan, että minulla on vielä kesä ja nautin siitä.

Jokaisen yhdentoista päivän aikana, jonka olen täällä viettänyt, olen kohdannut kadulla tuntemattomia ihmisiä, mutta vaikka olemme tuntemattomia, me tervehdimme.
Pienet positiiviset kokemukset ovat tuntuneet erittäin hyvältä. Ehkä siksi, koska olen viime aikoina pohtinut paljon ihmismielen kummallisuutta.

Maailma olisi erittäin paljon ihanampi paikka, jos me olisimme ystävällisiä kaikille. Etenkin niille, jotka poikkeavat ulkoisen mielikuvan perusteella meistä itsestämme eniten. On ehkä helpompaa kohdata ihminen, johon tuntee jonkinlaista yhteyttä, samanlainen pukeutumistyyli, sama mielenkiinnon kohde, sama opiskelupaikka, sama uskonto tai kulttuuri, tai jokin muu asia joka tuntuu tutulta. En tiedä olenko ihan väärässä, mutta siltä minusta tuntuu.

Eräs ilta olimme ystäväni kanssa tulossa asunnolle ensimmäistä kertaa bussilla. Jostain kumman syystä jäimme aivan liian aikasin bussista pois. Yritimme löytää tutun näköisiä katuja ja maamerkkejä. Aikamme talsittuamme törmäsimme paikalliseen, jolta kysyimme apuja. Hän otti taskustaan kännykän ja näytti meille reitin, mutta päättikin lähteä viemään meitä lähemmäs. Kyllä oltiin helpottuneita kun tutun näkönen tie tuli näkyviin. Mies sai meiltä isojen hymyjen kera lämpimät kiitokset. Ja uskon, että kaikilla meillä läikähti sisällämme ilo tapahtuneesta.

Jälkeenpäin puhuttiin miten hyvä mieli ja syvä positiivinen mielikuva tuollaisesta jää. Niin vähän se vaatii vaivaa, ei aina ollenkaan, jos autamme toista avun tarpeessa ja olemme kohteliaita jokaiselle.

Nämä kaikki, niin pimeät lämpimät illat kuin lämpimät kohtaamisetkin, lievittävät koti-ikävääni. Nyt olen ollut kolme päivää yksin, ystävän lennettyä takaisin Suomeen. Onpa ollu pitkän oloisia päiviä. Alan kuitenkin saamaan jo jonkinlaista rytmiä päiviin. Lehtijutun innoittamana olen tänään päättänyt keskittyä loppuaikana myönteisiin mielikuvaharjoitteluihin ja terveyttä tukevaan hengittämiseen. Nyt joku teistä naurahtaa ruudun toisella puolella, ymmärrän tuon kuulostavan hassulta, mutta sanonpa vaan, että kannattaa kokeilla. Ja ehkäpä innostun joku päivä palaamaan tähän aiheeseen.

Myönteisiä tuntemisia kaikille!

Ps. Hassua, että joskus teksti tulee enemmän kirjakielellä. :) 






maanantai 3. elokuuta 2015

Kolmas elokuuta


Kylläpä meinaa sormet takertua näppäimiin ja jotenkin tuntuu hassulta. Joka tapauksessa 
mää täälä ilmottaudun pitkästä aikaa, takeltelusta huolimatta. 

Tauon aikana oon ollut kaks kuukautta pois koto-Suomesta. Hetken oon saanu ihastella ihanaa kesää täällä Suomessa, vähän heikoista ilmoista huolimatta. 

Nämä muutamat viikot oon saanu olla kotikotona. Oon nauttinu etenkin sateen jälkeisestä tuoksusta, 
siitä, että on saanu suoraan ovelta astella kotipihalle varpasillaan,
postinhausta kauniin koivukujan päästä, 
ulkosaunan lepposista löylyistä ja arkisista hetkistä kun työläiset ovat tulleet iltapäivällä kotiin
ja taloon on tullu ääntä päivän hiljasuuen jälkeen. 

Huomaan, että tavalliset asiat, pienet ohikiitävät hetket ovat viimepäivinä saattaneet täyttää sydämen haikeudesta ja nostaneet kyyneleitä silmäkulmaan. 
Valmistaudun taas siihen, että pian on aika pakata laukut ja suunnata kauemmaksi. 
Onneksi palaan kolmen viikon kuluttua vielä hetkeksi tänne, ennen kuin kotini on toisessa maassa. 

Luulen, että jossakin joku toinen ihminen iloitsee ja jännityksellä oottaa uuden alkua uudessa maassa. 
Jonkun suurin toive ja unelma on muuttaa ulkomaille, mutta hänellä ei ehkä ole siihen mahdollisuutta. 
Jossain joku ajattelee, että tuo onnellinen se pakkaa laukkuja vähän väliä ja lähtee ottamaan aurinkoa palmujen alle.
Jotkut tuntevat tarinani, sen kipeät kohdat ja tietävät etten pakkaa laukkujani innosta puhkuen, enkä laske öitä lentokoneen nousuun. 

Järjestelen asioita ja pakkaan laukkua käyden valtavaa tunteiden kirjoa läpi. 
Välillä pidän tauon ja heittäydyn pitkälleen, kun tunnen kuumeen nousevan ja voimien katoavan. 

Kuitenkin, on se tunne ja tieto, että tämä on paras ratkasu terveyteni kannalta. Syvimmissä huokauksissa toivon, että uudesta paikasta löytyy se minulle tarkoitettu kolo ja palaset loksahtelevat kohdilleen. 
Ja luotan, että niin tulee käymään. 

Ajatus siitä, että pian voin paljon paremmin, kantaa minua päivän kerrallaan.