keskiviikko 16. syyskuuta 2015

16. syyskuuta


♥     ♥    ♥    ♥    ♥   









Kaadoin kahvin kuppiin, istahin juomaan ja samalla huomasin neilikat pöydällä. Jo vähän nuhrusia, mutta niin kauniita. Samalla palasin ajatuksissa reilu viikon takaisiin häihin. Kahvihetkestä tulikin yhtäkkiä oikeen hempeä tunnelmaltaan.

Kahvin juotuani tajusin miten kauniita kuvia voisin saada vaaleanpunaisista ihanuuksista. Lavasteeksi löytyi kaapista pulla ja pannusta vielä toinen kuppi kahvia.

Nyt hörpin tuota lavasteena toiminutta toista kupillista kahvia ja kirjotan teille. Ennen kuin palaan pakkaamisen pariin, kerron teille eilisestä.

Kävin vanhalla työpaikallani päiväkodissa. Osa lapsista vielä muisti, osa oli jo unohtanut. Vähän haikeana ajattelin aikaa, jolloin sain kuulua tuohon ihanaan paikkaan, jossa oli helppo ja mukava tehdä töitä. Mennessä minut toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi, tsemppihalein ja ihanien ajatuksien saattelemana sain myös lähteä.

Siskon pikapalvelun, ruoan ja kahvin (kiitos vielä ), kautta ajelin naisteniltaan. Uusi ihana koti täynnä naisia ja onnekkaita pieniä, jotka oli päässy äitien mukaan. Hyvää ruokaa, juttua, naurua ja lastenääniä riitti pitkälle iltaan saakka. Oli niin ihana nähdä monta tärkeää ihmistä. Ystävien halaukset ja lämpimät ajatukset tekivät kotimatkasta turvallisen  ja ne kulkevat varmasti mukanani vielä pitkään. Kotimatkalla tunsin olon etuoikeutetuksi ja tosi onnelliseksi siitä, että minun elämässä on niin paljon ihania ihmisiä, aarteita, joista haluaa pitää kiinni kaksin käsin. Eilen illalla nukahdin haikein, mutta kiitollisin mielin.

 ♥     ♥    ♥    ♥    ♥   

6 kommenttia:

  1. ihania muistoja,jotka kantavat pitkään <3 ja nuo kukat,jo hiukan nuivahtaneinakin kauniita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! ♥ Oon huomannu, että mitä lähemmäksi muutto tulee, sitä tarkemmin yritän tallettaa kohtaamisia muistiin!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. ♥ Niinpä, niin monta ihanaa hetkeä on ollu viime päivinä!!

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos jo etukäteen! ♥