keskiviikko 25. marraskuuta 2015

25.11







Hitaita päiviä takana ja luultavasti edessä myös, hetki kerrallaan eteenpäin. Tauti on täällä jälleen kiusana, ollut jo joitakin päiviä. Ehkä ei tarvitse edes kertoa miltä tuntuu. Kun vastustuskyky on kaikesta johtuen todella huono, olen erittäin helppo kohde pöpöille. Ainut toivomus tässä kohtaa on ettei tämä vain olisi influenssaa, jota täälläkin nyt on liikkeellä. Pitäkää peukkuja!

Nyt on vain sanottava kerta toisensa jälkeen itelle, että nyt on levon aika ja se on välttämätöntä. Tilanteelle kun ei voi mitään, vaikka ymmärrätte varmaan miten epäreiluuden ja väsymyksen tunne meinaa välillä hiipiä päälle. Mutta kaikesta huolimatta, tästäkin selvitään!

Huomenna on vihdoin se päivä, kun ystäväni tulee. Aivan paras aarre tähän hetkeen!  Niin ihanaa, että sen voimin tiiän selättäväni tämänki taudin!

Olen kuluttanut aikaa lukemalla, kuuntelemalla Sibeliuksen viulukilpailun alkueriä ja opiskelemalla espanjaa. Niin ja kovasti mietinnässä miten hoitaisin tänä vuonna joulukortit... Välillä ajattelen, että jätän laittamatta, mutta se ei tunnu kivalta ajatukselta. No, saas nähä kuin käy.

Tuuli on puhallellut täällä viime päivinä kovasti, auringossa kyllä tarkenee edelleen ja tuo armas aurinko se vaan valaa muhun iloa päivä toisensa jälkeen. Illat täällä on jo melko viileitä, kyllä se talvi tännekin tulee.

Loppuun iltahämärässä napattu kuva liikuttavan ihanista piirustuksista, joihin minut on piirretty kolmen ja reilu puolitoistavuotiaan kätösillä. ♥ 





tiistai 17. marraskuuta 2015

Jotakin hyvää tästä päivästä





 Tämän päivän yksi mukavista asioista oli hyvä, maistuva kahvi. Kahvi ei ollu kitkerää eikä myöskään liian laihaa, ei sivumakuja, ei mitään valittamista. Se oli lähes täydellistä. Oho, voiko täydellistä kahvia ees olla? No voi kai.?

Olen vähentänyt huomattavasti kahvin juontia ja huomaan, että nykyään se maistuu paljon paremmalta. Mun maha tykkää tästä mielen lisäksi. Olen oppinut karttamaan kahvin juontia kun ei oikiasti tee mieli enkä enää sorru (ainakaan kovin usein) toiseen kuppiin vain mukavan tilanteen tai ystävällisen tarjouksen vuoksi.
Kun alotin kahvin juonnin, join sen ilman maitoa, ja sokeria. Jossakin vaiheessa opin juomaan kahvin maidon kanssa ja sen jälkeen se jäi tavaksi. Mutta nokipannukahvi on oma juttu, se pitää juoda mustana. Saatanpa joskus ihan tavallisenki kahvin juoda mustana, hyvää se on seki.

Kuluneen päivän muita kivoja juttuja oli:

♥ aamuauringon ihailu
 postiluukusta kolahtanut lehti (lue: alakerran infosta pyydetty oma posti) 
♥ tunne siitä, että espanjan opiskelussa on tapahtunut vihdoin odotettu, ensimmäinen isompi askel eteenpäin
♥ päivän mittaan tulleet monet terveiset Suomesta, niin tärkeitä
♥ aurinko ja etenki lämpö, josta täällä saa edelleen nauttia
♥ odottamaton, positiivisesti yllättänyt sähköpostiviesti

Ajatella, siihen nuita mukavia juttuja tuli toinen toisensa perään ja osa jäi vielä kertomatta. Kun pysähtyy oikein miettimään kulunutta päivää, huomaa miten paljon asioita yhteen lyhkäseen päivään voi mahtua!

Jokaisessa päivässä on paljon hyvää ja jotakin kaunista. Toisinaan joutuu vain pikkasen pinnistelemään nähdäkseen ne. Onneksi ei kuitenkaan läheskään aina.

Itselle tärkeä oivallus on ollut se, että tärkeintä on huomata pienet ilot jokaisessa päivässä. 



sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Neljästoista marraskuuta


Järkyttävän surulliset uutiset Pariisista saavat kysymään miksi pahuus voi kasvaa noin valtavaksi? Mikä saa ihmisen toimimaan niin? Ei sitä ymmärrä. 
Minua helpottaa vähän se ajatus, että ihmisen täytyy olla sairas, jotta voi toimia noin. 
Liian monen ihmisen kodissa tuosta ajatuksesta on tullut tänään liian totta, pahuuden ääripää on tuonut musertavan suru-uutisen ja menetyksen. Suru ja järkytys koskettaa koko Pariisia ja Ranskaa, mutta myös meitä muitakin. Ympäri maailman ihmisten ajatukset ovat nuissa tapahtumissa. 

Sitä toivoisi rauhaa kaikille, haluaisi poistaa nuin kamalan pahuuden.

Nuo kamalat asiat saavat myös ajattelemaan omaa elämää, peilaamaan. Saa toteamaan, että minulla on loppujen lopuksi kaikki hyvin. Saa olon kiitolliseksi.

Kamalista uutisista huolimatta olen tuntenut paljon iloa ja onnellisuutta viime päivinä, tänäänkin. Omat ilon tunteet tuntuvat melkein liian epäreilulta, kun niin monella ihmisillä suru on tällä hetkellä musertava.

Olen saanut tuntea todeksi viime päivinä sen, miten pienikin hyvä kokemus voi saada alkuun positiivisten asioiden vyöryn. Miten hyvä lisää hyvää. Hymy jonka lähetät, palaa hymynä takaisin. 
Olen tuntenut sen miten kohtaamisella, jonka aineksina ovat toisen arvostaminen, ystävällisyys ja aitous, on valtava hoitava voima. Se kantaa pitkään ja sitä meistä jokainen tarvitsee. 

Juuri tuota hoitavaa voimaa toivon jokaiselle, joka on joutunut ihan sinne keskelle, elämään todeksi nuita kamalia tapahtumia.







torstai 12. marraskuuta 2015

Hyvänolontunne

 
 
Oon kertonu aiemminki, muistelenpa et montaki kertaa, tykkääväni ihan hirmuisesti ilta-auringosta.
Monesti istahan vaan alas, katselen miten se luo varjoja ja heittää ihanaa lämmintä, hempeää valoa seiniin, tavaroihin, mihin milloinkin. Joka kerta kotiin osuvat ilta-auringon säteet saavat minut huokailemaan ihastuksesta ja minut täyttää voimakas hyvänolontunne. Olo muuttuu levolliseksi. Kaikki näyttää ja tuntuu kauniimmalta sen pienen hetken ilta-auringon säteissä.
Eilen piti ottaa muutama kuva, jotta muistan myöhemminkin tämän kauneuden.

Saavutan vähän samanlaisen hyvänolontunteen myös puhtaiden pyykkien tuoksuttelusta, tuoksuttelen puhtaita pyykkejä ripustaessa niitä narulle ja myös viikatessa kaappeihin. (Puhtaisiin lakanoihin käpertyminen iltaisin on myös ihan oma ihanuutensa.)

Ja lähes yhtä hyvän olon saan myös silloin kun olen siistinyt kodin, istahan alas kesken päivän ja taustalla kuuluu vain astianpesukoneen hurina. Siinä jos vielä voi laittaa silmät kiinni ja ottaa päiväunet, elämä on hyvällä mallilla.


 





 

tiistai 10. marraskuuta 2015

Terveisiä



Tänään ajatukset ovat olleet paljon siellä Suomessa. Mietin, että siellä tulee pimeä jo aikaisin, yöllä pakkasta, jossakin jopa pävälläkin. Siellä kuiskitaan jo kovasti joulusta.. Voi joulu, tänään olen tajunnut ensimmäistä kertaa, että joulu se tulee tänäkin vuonna ja sitten pääsen kotiin. 

Mahasta ottaa kun ajattelen, että saan pestä saunan ja tuoksutella sitten sen puhdasta tuoksua, saan leipoa torttuja, ehkä pipareitakin. Näen miten iskä ottaa kinkun uunista ja maistaa ensimmäisen palan. Saan rapistella konvehtirasiaa siskon kans. Voin istahtaa kotikodin sohvalle ja tuntea joulun tuoksuissa, äänissä, rakkaissa ihmisissä. Saan olla siellä, jonne niin kovasti olen ikävöinyt ja lähettänyt lämpimiä ajatuksia päivittäin. Saan rutistaa rakkaita kun siltä tuntuu eikä vaan lähettää rutistuksia puhelimen välityksellä. 

En osaa sanoin kertoa mitä tunsin, kun sain viikonloppuna videopuhelun iskän juhlista, jossa koko muu perhe oli. Ensin näin kahdet, kolmet kasvot. Pian koko huone oli täynnä rakkaita isompia ja pienempiä ihmisiä. Aluksi ei toiminut ääniyhteys ja oli vain kuva. Yksi perheenjäsenistä kirjoittikin minulle, että tämä tilanne on kuin Harry Potterista, kun Harry näkee peilissä omat vanhempansa ja sukunsa. Sinä vilkutat siellä meille ja me sinulle. ♥ En muista olenko kokenut ikinä ennen niin pakahduttavaa rakkauden ja ikävän tunnetta yhtä aikaa, kuin tuossa peilihetkessä. 





Mutta nyt, tässä hetkessä, minulla on täällä kesä. Istun parvekkeella ja kirjoitan. Ilta-auringon kosketus on lämmin, ei enää polttava kuin päivällä vaan se hellii minua lempeästi. 
Istun tässä ja kuulen paljon, kuulen koiran haukunnan, lintujen laulun, kukon kieuntaa läheisestä puistosta, kuulen ympäristön tasaisen kohinan. 
Näen myös paljon, sinisen meren, näen lintuparven lentämässä kohti ilta-auringon laskua. Näen kaupungin yli, jonne tämän päivän viimeiset säteet osuvat. Katson vuorille ja ajattelen, että pian tämä näkymä on jo ihan toinen kun valot syttyvät koko kaupunkiin auringon mentyä. 






Minusta alkaa vihdoin tuntua, että arki alkaa rullaamaan. Tauti vei niin pitkästi aikaa ja voimia, että tiukkaa on tehnyt. Sitä kautta käytännön asiat ovat venyneet. Nyt olen saanut netin niin asuntoon kuin puhelimeenkin. Täällä ei olekaan ihan yksinkertaista hommata nettiä, joten sekin oli oma hommasa.

Päivät menevät yksi kerrallaan. Opiskelen espanjaa, etsin töitä, yritän totuuttaa kroppaa liikkeeseen taudin jäliltä. Asuntoni on kerroksessa 10, joten rappusissa on hyvä testata keuhkojen tilannetta.
Monena päivänä olen ottanut kameran mukaan ja lähdenyt kulkemaan, toisena päivänä rantaan, toisena jonnekin muualle, olen kuvaillut ja jäänyt ehkä juomaan kahvin johonkin.
Usein olen pysähtynyt hetkeen, antanut tilaa kaikille ajatuksille, miettinyt niitä yksi kerrallaan, yrittänyt päästää osasta irti ja osan painaa syvemmälle mieleen. Yritän muistaa oleellisen ja unohtaa tarpeettoman. Yritän päästää irti kaikesta turhasta, joka vain hidastaa askelta ja taas saada askeliin uutta voimaa oleellisista.

Tänään menin pankkiin, siellä oli jonossa ennen minua kahdeksan ihmistä ja ovesta tuli sisään uusia tasaiseen tahtiin. Palvelutiskejä oli kaksi, joissa molemmissa oli virkailija, vain toinen virkailijoista otti vastaan ihmisiä. Osa jonottajista luovutti, joku oli yhtä tyynenä kuin minä, muutama vaihtoa painoa jalalta toiselle hermostuneesti ja yksi kommentoi ääneen hidasta toimintaa. Mietin, että onhan se vähän kummallista, kun vain toinen palvelee ja on näin paljon ihmisiä, mutta silti minulla ei ollut mitään hätää. Oma super rauhallisuus ja kärsivällisyys yllätti vähän. Siinä seistä törötin jonossa eikä minulla ollut kiire mihinkäää. Liekö sillä jotakin vaikutusta asiaan, että olen todella yrittänyt hidastaa tahtia, tarkoitan nyt semmosta päänsisästä tahtia.

On ollut tärkeää, että täältä on löytynyt suomalaisia ihmisiä, joiden kanssa voi olla. Olen saanut jakaa oman ikäisen kaverin kans ajatuksia ja viettää yhdessä muutaman hetken. Ihana huomata miten nopeasti tuttavuus syvenee, kun on monta yhdistävää asiaa ja on helppo olla toisen seurassa, vaikka ei ole tunnettu kuin hetki.

Täällä on ollut aivan ihania ilmoja edelleen. Lämmintä on pitkästi yli kahdenkymmenen, päivällä on kuuma, illat ovat viileämpiä. Nautin aurinkoenergiasta, niin valosta kuin lämmöstäkin!

Tänään olen laittanut jääkaapin oveen "kamman", jossa on 16 sydäntä, huomenna saan irrottaa ensimmäisen ja on yksi yö vähemmän ystävän saapumiseen. 

Tässäpä joitakin terveisiä täältä. Mitä sinne kuuluu? 





sunnuntai 8. marraskuuta 2015

8.11


Pieni onni on löydettävä ensin 
ja rakastettava sitä niin lujaa,
että se on lopulta
enemmän kuin 
sydämeen mahtuisi. 

Joel. J.






Oon vihdoin saanu langattoman netin kotiin, lupaan palata ihan pian kertomaan kuulumisia. 
Voikaa hyvin ja mukavaa alkavaa viikkoa! 

Sinne kotiin kaikille rakkaille erityiset terkut!