sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Neljästoista marraskuuta


Järkyttävän surulliset uutiset Pariisista saavat kysymään miksi pahuus voi kasvaa noin valtavaksi? Mikä saa ihmisen toimimaan niin? Ei sitä ymmärrä. 
Minua helpottaa vähän se ajatus, että ihmisen täytyy olla sairas, jotta voi toimia noin. 
Liian monen ihmisen kodissa tuosta ajatuksesta on tullut tänään liian totta, pahuuden ääripää on tuonut musertavan suru-uutisen ja menetyksen. Suru ja järkytys koskettaa koko Pariisia ja Ranskaa, mutta myös meitä muitakin. Ympäri maailman ihmisten ajatukset ovat nuissa tapahtumissa. 

Sitä toivoisi rauhaa kaikille, haluaisi poistaa nuin kamalan pahuuden.

Nuo kamalat asiat saavat myös ajattelemaan omaa elämää, peilaamaan. Saa toteamaan, että minulla on loppujen lopuksi kaikki hyvin. Saa olon kiitolliseksi.

Kamalista uutisista huolimatta olen tuntenut paljon iloa ja onnellisuutta viime päivinä, tänäänkin. Omat ilon tunteet tuntuvat melkein liian epäreilulta, kun niin monella ihmisillä suru on tällä hetkellä musertava.

Olen saanut tuntea todeksi viime päivinä sen, miten pienikin hyvä kokemus voi saada alkuun positiivisten asioiden vyöryn. Miten hyvä lisää hyvää. Hymy jonka lähetät, palaa hymynä takaisin. 
Olen tuntenut sen miten kohtaamisella, jonka aineksina ovat toisen arvostaminen, ystävällisyys ja aitous, on valtava hoitava voima. Se kantaa pitkään ja sitä meistä jokainen tarvitsee. 

Juuri tuota hoitavaa voimaa toivon jokaiselle, joka on joutunut ihan sinne keskelle, elämään todeksi nuita kamalia tapahtumia.







8 kommenttia:

Ilahdun kommentistasi, kiitos jo etukäteen! ♥