tiistai 10. marraskuuta 2015

Terveisiä



Tänään ajatukset ovat olleet paljon siellä Suomessa. Mietin, että siellä tulee pimeä jo aikaisin, yöllä pakkasta, jossakin jopa pävälläkin. Siellä kuiskitaan jo kovasti joulusta.. Voi joulu, tänään olen tajunnut ensimmäistä kertaa, että joulu se tulee tänäkin vuonna ja sitten pääsen kotiin. 

Mahasta ottaa kun ajattelen, että saan pestä saunan ja tuoksutella sitten sen puhdasta tuoksua, saan leipoa torttuja, ehkä pipareitakin. Näen miten iskä ottaa kinkun uunista ja maistaa ensimmäisen palan. Saan rapistella konvehtirasiaa siskon kans. Voin istahtaa kotikodin sohvalle ja tuntea joulun tuoksuissa, äänissä, rakkaissa ihmisissä. Saan olla siellä, jonne niin kovasti olen ikävöinyt ja lähettänyt lämpimiä ajatuksia päivittäin. Saan rutistaa rakkaita kun siltä tuntuu eikä vaan lähettää rutistuksia puhelimen välityksellä. 

En osaa sanoin kertoa mitä tunsin, kun sain viikonloppuna videopuhelun iskän juhlista, jossa koko muu perhe oli. Ensin näin kahdet, kolmet kasvot. Pian koko huone oli täynnä rakkaita isompia ja pienempiä ihmisiä. Aluksi ei toiminut ääniyhteys ja oli vain kuva. Yksi perheenjäsenistä kirjoittikin minulle, että tämä tilanne on kuin Harry Potterista, kun Harry näkee peilissä omat vanhempansa ja sukunsa. Sinä vilkutat siellä meille ja me sinulle. ♥ En muista olenko kokenut ikinä ennen niin pakahduttavaa rakkauden ja ikävän tunnetta yhtä aikaa, kuin tuossa peilihetkessä. 





Mutta nyt, tässä hetkessä, minulla on täällä kesä. Istun parvekkeella ja kirjoitan. Ilta-auringon kosketus on lämmin, ei enää polttava kuin päivällä vaan se hellii minua lempeästi. 
Istun tässä ja kuulen paljon, kuulen koiran haukunnan, lintujen laulun, kukon kieuntaa läheisestä puistosta, kuulen ympäristön tasaisen kohinan. 
Näen myös paljon, sinisen meren, näen lintuparven lentämässä kohti ilta-auringon laskua. Näen kaupungin yli, jonne tämän päivän viimeiset säteet osuvat. Katson vuorille ja ajattelen, että pian tämä näkymä on jo ihan toinen kun valot syttyvät koko kaupunkiin auringon mentyä. 






Minusta alkaa vihdoin tuntua, että arki alkaa rullaamaan. Tauti vei niin pitkästi aikaa ja voimia, että tiukkaa on tehnyt. Sitä kautta käytännön asiat ovat venyneet. Nyt olen saanut netin niin asuntoon kuin puhelimeenkin. Täällä ei olekaan ihan yksinkertaista hommata nettiä, joten sekin oli oma hommasa.

Päivät menevät yksi kerrallaan. Opiskelen espanjaa, etsin töitä, yritän totuuttaa kroppaa liikkeeseen taudin jäliltä. Asuntoni on kerroksessa 10, joten rappusissa on hyvä testata keuhkojen tilannetta.
Monena päivänä olen ottanut kameran mukaan ja lähdenyt kulkemaan, toisena päivänä rantaan, toisena jonnekin muualle, olen kuvaillut ja jäänyt ehkä juomaan kahvin johonkin.
Usein olen pysähtynyt hetkeen, antanut tilaa kaikille ajatuksille, miettinyt niitä yksi kerrallaan, yrittänyt päästää osasta irti ja osan painaa syvemmälle mieleen. Yritän muistaa oleellisen ja unohtaa tarpeettoman. Yritän päästää irti kaikesta turhasta, joka vain hidastaa askelta ja taas saada askeliin uutta voimaa oleellisista.

Tänään menin pankkiin, siellä oli jonossa ennen minua kahdeksan ihmistä ja ovesta tuli sisään uusia tasaiseen tahtiin. Palvelutiskejä oli kaksi, joissa molemmissa oli virkailija, vain toinen virkailijoista otti vastaan ihmisiä. Osa jonottajista luovutti, joku oli yhtä tyynenä kuin minä, muutama vaihtoa painoa jalalta toiselle hermostuneesti ja yksi kommentoi ääneen hidasta toimintaa. Mietin, että onhan se vähän kummallista, kun vain toinen palvelee ja on näin paljon ihmisiä, mutta silti minulla ei ollut mitään hätää. Oma super rauhallisuus ja kärsivällisyys yllätti vähän. Siinä seistä törötin jonossa eikä minulla ollut kiire mihinkäää. Liekö sillä jotakin vaikutusta asiaan, että olen todella yrittänyt hidastaa tahtia, tarkoitan nyt semmosta päänsisästä tahtia.

On ollut tärkeää, että täältä on löytynyt suomalaisia ihmisiä, joiden kanssa voi olla. Olen saanut jakaa oman ikäisen kaverin kans ajatuksia ja viettää yhdessä muutaman hetken. Ihana huomata miten nopeasti tuttavuus syvenee, kun on monta yhdistävää asiaa ja on helppo olla toisen seurassa, vaikka ei ole tunnettu kuin hetki.

Täällä on ollut aivan ihania ilmoja edelleen. Lämmintä on pitkästi yli kahdenkymmenen, päivällä on kuuma, illat ovat viileämpiä. Nautin aurinkoenergiasta, niin valosta kuin lämmöstäkin!

Tänään olen laittanut jääkaapin oveen "kamman", jossa on 16 sydäntä, huomenna saan irrottaa ensimmäisen ja on yksi yö vähemmän ystävän saapumiseen. 

Tässäpä joitakin terveisiä täältä. Mitä sinne kuuluu? 





2 kommenttia:

  1. Kylläpä on kauniita kuvia, ja ihanasti osaat kirjoittaa.
    Täällä sataa vettä ja on pimeää, joten on tosi vaikeaa olla positiivisella mielellä.
    Nauti siellä, espanjan opiskelusta, tavallisesta arjesta, jne. Kivaa että sinulle on tulossa ystävä kylään, ja se että olet saanut ystäviä sieltäkin. Minuakin haluttaisi tulla siellä käymään. :)
    Lämpimiä terveisiä
    -LK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! ♥
      Siellä on varmasti pimeää, jospa saisitte sinne pian lumen tuomaan valoa! Se kauan kestävä pimeys on väsyttävää..Tsemppihalaus!
      Minä nautin niin hyvin kun osaan ja voin, toisena päivänä se on helpompaa, toisena vaikeampaa. :)
      Ja niin, ilahdun jokaisesta tutusta täällä päin, tervetuloa käymään :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos jo etukäteen! ♥